Lintujen tulo teki melkoisen muutoksen koiran ja kissan elämään. Kissa ei enää milloinkaan saanut jalallaan astua siihen huoneeseen, missä perheen siivekkäät asujamet olivat. Koiralta ei vapaata kulkua kielletty, mutta se piti liian paljon kissasta voidakseen sen antaa yksin murjottaa sänkykamarissa, ja niin ottivat nelijalkaiset sänkykamarin erikoishuoneekseen, jonka jälkeen elämä tasoittui siihen.
Neiti seurusteli vuoroin kummassakin huoneessa. Ja kun hän katseli lintuja, jotka vapaina lentelivät kasvista kasviin, muistutti huone lämpöisiä maita, missä ei ole kylmää, ei jäätä, ei talven kahleita. Hän vaipui silloin unelmiin ja tunsi itsensä täysin onnelliseksi ystäviensä seurassa. Joskus ennen, nuorempana, hän oli haaveillut itselleen toisenlaista onnea ja toisenlaisia tovereita, mutta ne haaveet olivat jo aikoja sammuneet ja hyvä näin olikin. Tyyntä, rauhaisaa ja kaunista oli tällainen elämän ilta.
Niin kului talvi. Muutamana kevätpäivänä neiti lähti koiran kanssa ulos tuodakseen metsästä linnuille sammalta ja tuoretta ruohon orasta nypittäväksi.
Kissa jäi etehiseen kasvojansa pesemään.
Nyt oli asian laita niin, että kissan sydämessä piili suuri salaisuus. Harvailmeisenä, ylpeänä elukkana se ei koko talven aikana pienimmällä vihjauksellakaan ollut ilmaissut sitä, — sitä, miten kiihkeästi hänen mielensä paloi kiellettyyn huoneeseen. Nyt se päätti yrittää.
Ensin hän asettui välinpitämättömän näköisenä oven taakse ja alkoi pestä kaukaa korvansa taustaa.
Huoneesta kuului viserrystä. Kissa unehtui kieli hampaiden välissä ja käpälä ilmassa kuuntelemaan. Viikset alkoivat itsellään väristä, — se oli pidätettyä intohimoa, sillä ovi saattoi olla lujasti kiinni ja ylpeys tahtoi hallita voimattomia pyyteitä.
Rauhoittaakseen verensä liiallista liikettä hän kohoutui, kismi, hioi kynsiään permantoon ja heittäytyi sitte veltosti kyljelleen ja oli nukkuvinaan. — Nyt hännän pää tärähti. Hän uskotteli sitä käärmeeksi, ponnahti pystyyn, köyristi selkäänsä ja silmät vihasta vihertäen katsoi tyhjää paikkaa permannolla. Siinä ei ollut mitään, hän tyyntyi ja alkoi noin vain sivumennen haistella ovenrakoa…
Huoneesta kuului siipien suhinaa ja kirkasta viserrystä. Kissa havaitsi, että hänen viiksensä värisivät rajusti. Julmana mouruna pääsivät intohimot esille.
Mutta vielä kerran hän ne hillitsi. Ovi oli kiinni ja hän oli liian hyvä ollakseen kenties voimaton. Vielä kerran hän heittäytyi veltosti permannolle, mutta viikset värisivät hillitsemättömästi, selkä aaltoili ja — hän oli yksin.