Hän iski kyntensä oven alasyrjään. Iski toisen kerran hiukan lujemmin ja kolmannen kerran täysin raivokkaasti. Ovi liikahti.
Vielä kerran hän iski kyntensä, ponnisti sitte takajaloillaan seinää vasten ja veti, veti niin että seinä oli kaatua, veti koko talvisen kaipauksensa voimalla ja, jumalan kiitos, lukko ei ollut täydellisesti kiinni, se louskahti ja ovi remahti auki. Suureksi riemukseen hän näki huoneessa kaksi keltaista, lenteleväistä lintua. Hänen seljässään kulki sähköisiä virtauksia.
Hän kyyristyy kokoon, odottaa, tekee hyökkäyssuunnitelmia…
Vihdoin ponnahtaa hän palmua vastaan, jossa linnut istuvat. Palmu pudota romahtaa alas ja linnut lentävät hädissään akkunan verhoihin. Jälleen uusi, mieletön hyökkäys: verhot repeävät, linnut lentävät kauhistuneina ympäri huonetta.
Kissa menettää malttinsa, unohtaa suunnitelmat. Se alkaa pyörähdellä, hyppiä ja pahasti mouruta. Kasveja, telineitä ja koriste-esineitä kaatuu ja särkyy. Mourunta muuttuu vähitellen tiikerin murinaksi…
Nyt se malttoi mielensä. Se vetäytyy lähemmäksi oven puolta, kyyristyy keräksi ja odottaa sopivaa hetkeä…
Lintuhuoneen akkuna oli kauniin kevät-ilman takia auki ja vain ohut harso oli akkunan yli pingotettu. Linnut olivat istahtaneet akkunan pieluspuihin.
Uhkaavat väreet kulkevat kissan seljässä, sen ruumis vapisee. Liikkumattomasta asennostaan se kohoutuu hiljaa ja varovasti ja vatsa maassa kiinni se hiipii, hiipii…
Keltaiset silmät tähystelevät lumoavasti lintuja. Hän pysähtyy, painaa päänsä lattian tasalle, takaruumis kohoutuu, valmistuu ponnahdukseen ja sitte… vimmattu hyökkäys — ripsis! — akkunan harso halkeaa yläreunasta hamaan alareunaan asti ja kissa pudota romahtaa neljälle jalalle alas permantoon. Epäonnistumisestaan ja häpeällisestä putoamisestaan hän nolostuu ja hiipii ovensuuhun uutta hyökkäystä suunnittelemaan. — Mutta sillä aikaa linnut käyttävät kissan repäisemää aukkoa hyväkseen ja pujahtavat ulos akkunasta. —
* * * * *