He ovat ulkona ja heitä ympäröi kevät ja vapaus.
Se oli pelottavaa häkissä syntyneille. Siivet tuntuivat heikoilta ja matka läheisimpään puuhun oli ääretön. Olo oli outoa ja onttoa.
Mutta pian lensi puuhun pieni metsäläislintu, sitte tuli toinen ja kolmas. Ne alkoivat visertää.
Laulun sävel oli kumman tuttua. Ihania muistoja johtui mieleen ammoisilta ikuisuuden ajoilta, jolloin suojana olivat vain lepattelevat lehdet…
Pian hekin yhtyivät lauluun. Se oli alussa ujostelevaa ja arkaa, mutta kasvoi kasvamistaan ja helkkyi lopulta täysin rinnoin, ihmeellisenä, kauniimpana kuin toisten.
Kun neiti palasi metsäiseltä retkellään, oli hänellä tuoretta ruohoa linnuille.
Ne olivat poissa.
Kissa makasi pöydällä sikeätä väsyneen unta ja hävityksen kauhistus huoneessa todisti, että ankara taistelu oli taisteltu.
Neiti huomasi rikki menneen harson ja katsoi ulos. Läheisessä puussa istuivat lintuset. Epätoivosta herpautuneena hän ojentaa niille tuoretta ruohoa ja kutsuu, tip, tip.
Linnut näkivät hänet. Uros ojensi kaulaansa ja katsoi häneen, päästi iloisen viserryksen ja katosi metsään. Naaras seurasi vaiti-ollen.