— Sellainen käytös tulee rikkaudesta, sanoi Sussu.
— Hän on niin — — —
— No, jos et tahdo, niin älä tahdo, minä siitä vähät välitän. Itsehän tuota olet puhunut, että rikkaana olo olisi hauskaa. — — — Ja mitäpä miehen näöstä, vaikk'ei sillä olisi, kuin pää, jos se vain kykenee vaimonsa elättämään. Tunsin ennen erään tytön, joka sanoi haluavansa miehen kauniin kuin päivän, vaikka se olisi köyhä, kuin maantie. Kauniin miehen hän sai ja maantielle hän myöskin joutui kahden lapsensa kanssa, joita mies ei muistanut ottaa mukaansa karatessaan Puolaan, josta oli kotosin. Moni on katunut kaunista miestä, mutta harva hyvinvointista. — — Ja kuoleekin tuo nyöpeli pian.
Leeni päätti koettaa. Hän alkoi olla huomaavainen Gustafssonille. Hän antoi hänen puristaa kättänsä, eikä vetänyt sitä pois, vaikka tuntuikin pahalta. Ilkeää se oli, kauheaa. Ukon punanen naama levisi, suuret ikenet näkyivät hymyilevästä, leveästä suusta ja silmät kiiluivat sameriaina. Käsi oli kuuma, tahmea ja limaskainen. Vielä jälestäpäinkin tuntui likaselta.
— Vedellä ja saippualla se on autettu, lohdutti Sussu, kun Leeni siitä valitti.
Yhä ahkerampaan alkoi Gustafsson käydä ravintolassa, kun huomasi ettei Leeni ollut välinpitämätön. Hän istuskeli lähellä tarjoilupöytää. Siitä oli hyvä tilaisuus nähdä ja tarkastaa Leeniä.
Leeni oli kovin varovainen muiden miesten suhteen, tuskin rohkeni katsoa ketään, hymyillä ei ollenkaan. Mutta sitä sulosempi hän koetti olla ukolle.
Rouvakin huomasi asian ja kysyi, oliko Leeni todellakin ihastunut, vai mitä merkitsisi se sellainen mielistelyn haaskaus.
Leeni ilmotti haluavansa päästä Gustafssonin vaimoksi.
— Se ei olisi hullumpaa, myönsi rouva. — Ukko on todellakin rikas, hyvin rikas, — sanovat häntä tosin kitsaaksi, — mutta ehkä tuo jo pian kuolisi. Muuten, ei se sentään niin vaan ole otettavissa. Se on paatunut konna ja monen naisen pettämä. Se on kokeista pettynyt, että ehkä — — —. Mutta sinä, Leeni, minä, joka olen pitänyt sinua pienenä, ihanteellisena houkkiona, kosiskeletkin jo miestä, joka sopisi sinulle isoisäksi. Leeni, Leeni, missä se meidän pikku Leenimme on — — —! No, no, älä nyt noin hätäänny, en minä siitä sinua moiti. Oikeinhan se on ja viisasta. Sussu kai on opettanut.