— Kyllä se saa. Se on maailman suurin herra ja saa tehdä, mitä ikinä haluttaa. Se asuu suuressa linnassa ja monet tuhannet ihmiset palvelevat sitä yötä ja päivää. Kaikkia sen käskyjä totellaan. Miten sinä sitä kyselet?
— Kun eräs ukko kertoi. — Entä jos se onkin Jumala, se keisari?
— Ei se sentään Jumala ole, vaikka kyllä sillä suurempi valta ihmisiin on, kuin Jumalalla. Näes, Leena, siellä maailmalla, vähän matkan päässä tästä kylästä, on ihmisiä, jotka ovat kokonaan toisenlaisia kuin me. Niillä on kauniit vaatteet ja ne osaavat puhua kauniisti. Minä olen ollut heidän parissaan monta, monta vuotta — — —
Vanhus oli hyvin miettiväisen näköinen. Kotvan kuluttua hän jatkoi:
— Ne tietävät paljon ihmeellisiä asioita ja ovat hyvin viisaita. Siellä on paljon korkeita herroja ja korkein niistä on keisari.
— Ovatko ne ihmiset hyviä, kysyi Leena.
— En tiedä.
— Miksi lähditte pois niiden joukosta?
Anni-tädin mielessä paloi jotakin ja kysymystä kuulematta hän jälleen alkoi puhua:
— Ne osaavat paljon ihmeellisiä asioita. Ne osaavat luoda kivestä ihmisen ja voivat mitata matkaa taivaaseen asti. Ne tuntevat syvyyden ja korkeuden ja osaavat matkia kärsimyksiä niin todellisesti, ettei kukaan voi sitä todellisuudesta erottaa. Eivät edes he itsekään. Kivestä tehty ihmisen kuva on siellä arvokkaampi, kuin lämmin, sykkivä sydän ja kärsimysten näyttelijä suurempi, kuin se, joka kärsii.