— Minä en tahdo, vastasi Leeni, että paremmat ihmiset saattavat itsensä häpeään minun tähteni.
— Kuinka niin, kysyi herra.
— Te olette herrasmies ja minä olen vain kurja kapakan palvelija.
— Luuleeko neiti, etten minä ymmärtäisi antaa teidän täisellenne ihmiselle arvoa, oli hän missä asemassa tahansa.
Nuoren miehen ääni oli vilpitön ja silmissä oli jotakin kyyneleen tapaista.
Leeni katsoi ihmetellen häneen. Tytön ruskealle poskelle nousi puna.
— Kukapa kapakka-naiselle mitään arvoa antaisi, hän sanoi ja ikäänkuin itseään puolustaen hän lisäsi: En tiennyt tähän tullessani, että se olisi häpeällistä. Jos vain saisin muuta sopivaa työtä, vaihtaisin heti.
Siinä Leeni valehteli. Hän ei voinut ajatellakaan mitään sopivampaa tointa itselleen.
— Ettekö tienneet kapakka-elämää pahaksi?
— En. Olen kotosin sydän-maalta.