— No?
— Hän ei ole vielä edes suudellutkaan minua ja tuskin hän sitä koskaan tekeekään.
— Ei taida edes hääpusua antaa! Onpa se hienotunteinen miehiään, mistähän se on kotoisin?
Leeniä harmitti Sussun ivailu ja hän muuttui pisteliääksi.
— Kuinka te, vanha ihminen, viitsitte olla noin kade? Olisiko se nyt niin ihme, jos minä saisin miehen, vaikka te olettekin jäänyt ilman?
— Suurempiakin ihmeitä on tapahtunut, nauroi Sussu hyväntahtoisesti. — Maailmassa on naitu miljoonia naisia, vaikka minä olenkin jäänyt ilman. Älä ajattele, hyvä lapsi, että minä sinun onneasi kadehdin. Toivoisin, että saisit pitää sen niin ehjänä, kuin suinkin. Mutta minä olen vanha ja kokenut ja minullakin oli kerran nuoren, turmeltumattoman ehjä rakkaus. Se meni sirpaleiksi ja haudattiin lokaan.
— Mutta se, jota te rakastitte, ei ollutkaan kunnon mies, väitti
Leeni.
— Kuinka sinä luulet, että minä muuten olisin häneen luottanut, ellei hän olisi ollut kunnon mies? Ei, hän oli paras, kaunein, urhoollisin ja jaloin mies maailmassa, eikä hänessä ollut yhtään vilppiä.
— Miten sitten lempenne on lokaan haudattu?
— Näes, neuvoi Sussu, vasta sitten, kun hän oli minut pettänyt ja hyljännyt, huomasin, ettei hän ollutkaan maailman kunniallisin mies.