— Ei sitä muuteta, selitti Kukan rouva kovalla äänellä, mutta etkö sinäkin tykkää, Amalia, että sohva passaisi paraiten tuohon nurkkaan ja kukkia taakse, se olisi minun mielestäni niin fiiniä. Miksi ei rouva Gustafsson aseta sitä siihen?
— Se sopii minusta siihen, missä se on, sanoi Leeni melkein vihasesti.
Sussu oli vaiti.
Palvelija toi samassa kahvia ja vieraiden huomio kääntyi huoneen kalustosta kahvikuppeihin ja niiden sisältöön.
— Nämäpä ovat kauniita kuppia. Mitä ne ovat maksaneet tusina, kysyi rouva Vuori.
— En minä tiedä. Mieheni osti ne minulle.
Vieraat varmaankin tunsivat Leenin äänestä tuskastumista. He lopettivat kyselemisen ja alkoivat tarkastella lusikoiden hopeakontrolleja ja kehua kahvia.
— Tämäpä on raarin makuista, kehui rouva Lehmanen. — Ostaako rouva paahdetuita kahvia, vai paahdatteko kotona?
— Paahdetuita minä ostan.
— Minä paahdan kahvini itse, sanoi rouva Kukka. — Minä en tykkää puodissa paahdetuista ja kotona taasen piiat polttavat ne karsiksi. Ne nyky-ajan piiat eivät sitten kelpaa mihinkään.