Tyttö punastui, laski tarjottimen pöydälle ja poistui kiireesti.
Rouva Kukka alkoi nauraa hohottaa:
— Taisi koskea mampselin sappeen! Pitänee kai pumpulilla topata polvensa, että saisi mainita piian nimeä, koska se on niin pyhä nykyään.
Sussu, joka koko ajan oli ollut vaiti, kysäsi:
— Onko se rouva Kukan voikauppa siellä hallissa?
— On sielläkin meillä kauppa, vaikka itse pääkauppamme on E-kadun varrella.
Rouva Kukka ei oikein pitänyt siitä, että hänen hallikaupastaan mainittiin, hän häpesi sitä. Hänellä oli tytär, joka soitti pianoa ja oli hermostunut. Se oli äitiinsä istuttanut häpeän tunteen hallia kohtaan. Sussu nähtävästi tunsi asian.
Syntyi tuskastuttava hiljaisuus. Rouva Lehmanen, joka oli hienotunteisin joukosta, otti esille käsityön ja kehotti toisia tekemään samoin.
Mutta Amalia Tuulinen oli jäänyt miettimään palvelijatarkysymystä ja vaikka toiset olisivat jo tahtoneet jättää koko asian, alotti hän:
— Palvelijatar raukat! Olen niin usein miettinyt niiden asemaa. Niillä on suurin huolenpito kodissa ja pienin tila, raskain työ ja heikoin ruoka, pisin työaika ja kehnoin palkka.