— Miksette pane piikaanne lasikaappiin, kirkasi rouva Kukka.
— Eihän se nukke ole, kuin ihminen, vastasi huonokuulonen.
— Puhukaa jumalan tähden jotakin hauskempaa, pyysi rouva Vuori.
Rouva Kukka alkoi naurahdella ja hänen nenänsä pää kapeni. Se merkitsi, että hän tiesi jotakin. Hyvin usein hän jotakin tiesikin. Niinpä hän nyt alkoi vähäisen vaiti-olon jälkeen kertoa, että kaupungilla puhutaan hyvin rumaa eräästä rouvasta, jonka nimeä hänen ehkä ei tarvitse mainita.
Ei hänen tarvinnut mainita nimeä, sillä kaikki tiesivät, kenestä oli puhe.
Nyt oli rouva Kukka varmalta taholta saanut tietää, että mainittu rouva oli luvattomissa suhteissa erään ulkomaalaisen herran kanssa, joka asui pihan toisella puolen, Kantosen kulmahuoneessa.
Sen tiesivät toisetkin rouvat, se ei ollut mitään uutta, eikä siinä ollut mitään puhumista. He alkoivat vain arvostella asiaa.
Rouva Lehmanen ei voinut käsittää sellaista. Sanoi häpeän punan nousevan kasvoilleen joka kerta, kun sellaista ajattelee. Hän vaan ei menisi toisiin naimisiinkaan, sitä vähemmin, hyi!
Rouvat Vuori ja Kukka eivät myöskään käsittäneet. Heitä pöyristytti.
Neiti Tuulinen ei neitosena ollenkaan ymmärtänyt niitä asioita.