— Ei ne kaikki tuollaisia ole. On minulla sivistyneitäkin tuttavia!
— Miksi ei, vastasi Sussu, ainahan rikkaalla niitä on, varsinkin noin nöyrällä rikkaalla, kuin sinä olet. Ethän sinä näy osaavankaan olla rikas.
— Miks'en?
— Rikkaan tulee olla röyhkeä ja vaativainen, selitti Sussu. — Sinä istuit ääneti ja annoit noiden akkojen räkättää. Sinun pitäisi aina ottaa sana toisen suusta, se on rikkaiden tapa. Silloin, kun rikas puhuu, tulee toisten olla vaiti, kun hän nauraa, tulee toistenkin nauraa ja jos hän on hiljaa, olkoot toisetkin. Kävelyllä pitää rikkaan kulkea keskellä ja kun hän pysähtyy, pysähtykööt kaikki. Rikas saa aina pitää toisten mielipidettä vääränä, hän saa taputtaa olkapäälle, ketä hän tahtoo ja kutsua lapseksi ja lapsekkaaksi köyhää vanhustakin. Kun siten käyttäytyisit parisen vuotta, niin sitten jo olisit jotakin.
— Mitä minä sitten olisin, kysyi Leeni.
— Rikas.
— Olenhan minä jo rikas.
— Mutta et kuitenkaan osaa esiintyä. Mikä rikas se on, joka ei nauti rikkaudesta johtuvia edellytyksiä?
— Voi, miten minä nautinkin, sanoi Leeni. Minä olen niin tyytyväinen elämääni, että ette usko. Minulla on hyviä ja sivistyneitä ystäviä ja minä saan, mitä ikinä haluan. Osaan, Jumalan kiitos, valita ystäväni niin, että minulla on niistä henkistä hyötyä. Noita rouvia en pidä ystävinäni.
— Etkä minua, sanoi Sussu.