— Niin, vastasi pappi tarttuen sairaan käteen, eläimillä kyllä voi olla sielu, eikä teidän uskonne siinä kohden ehdottomasti väärä liene, mutta syntiä se ei ainakaan ole. Itse minä uskon, että niillä on sielu ja Jumalalle otollisena pidän, että niitä sielullisiksi olennollesi katsoo ja niitä sen mukaan kohtelee.
— Ja sitten, jatkoi Leena, olen minä ollut onneton ja vaivattu sen Aliina-vainajan sielun takia. Se oli tuon pienen tytön äiti jonka pastori äsken tässä näki. Se oli sellainen huono ihminen, joka itsensä oli pilannut maailmalla. Sitten se tuli, tänä syksynä yksitoista vuotta sitten, tänne, synnytti tytön ja kuoli synnytystuskiin. En kysynyt mitään sen sieluntilasta, muuta vain touhusin. Nyt tuntoani polttaa, tahtoneeko Herra sen sielun minun kädestäni — —. En uskonut sen niin pian kuolevan.
— Sielut ovat Herran, sanoi pastori, eikä meidän. Hänen tahdostaan sielut syntyvät ja hänen tahtonsa ohjaa niiden kulkua. Me olemme ihmisiä, Herran käden tekoja, mitäpä hän meiltä toinen toistemme sieluja vaatisi. Ainoastaan sitä vaatii Herra, että alastoman ja puutteenalaisen huoneesemme otamme kysymättä, kuka hän on ja kunne kulkee. Eikö teillä muuta ole, joka tuntoanne vaivaa?
— Ei ole muuta erinomaisempaa. Tunnustan itseni kaikkiin synteihin vikapääksi. Olen rikkonut Jumalan kymmenen käskyä ja tiedän ansaitsevani helvetin ja ijankaikkisen kadotuksen, ellei Jumala minua armosta auta.
Pappi alkoi lohduttaa. Hän puhui Jumalan anteeksiantavaisuudesta ja armosta heikkoja lapsiaan kohtaan ja miten taivaallinen isä on kaiken tietävä ja kaiken käsittävä. Jos Jumala tuomitseekin, ottaa hän kaiken lukuun, yksinpä senkin, mitä tuomittava itsekään ei ymmärtäisi lukuun ottaa. Jumalan rakkaus on ääretön. Ääretön on sellainen, jolla ei ole loppua. Rakkaudella ei ole mitään loppua. Siksipä ei meidän tarvitse pelätä astuessamme tuomarimme eteen, vaan iloisin mielin, täynnä luottamusta on meidän hänen luoksensa mentävä. Hän on helvetissäkin rakkaus. Jospa joka ihminen tietäisi, kun kadotuksen liekit leimuavat hänen ympärillään, että sekin on vain rakkauden puhdistavaa tulta — —.
Muori ei tohtinut tältä papilta ottaa rippiä, sillä tämän puheessa oli jotakin, jota hän ei käsittänyt. Kyllähän se oli kaunista, mitä se puhui ja niin olisi hänkin suonut Jumalan olevan, mutta sepä ei mahtanutkaan olla niin, koska se oli lihalle mieleistä.
Hän tahtoi puhutella rovastia. Pastori oli tullut pappilan hevosella ja meni sillä myöskin. Rovastia varten lähti Erkki lainaamaan talosta hevosta ja rekeä.
Vihdoin saapui rovastikin.
Hänen tuloansa varten oli Melanderin Heta haettu huonetta siistimään. Heta oli pessyt pöydät ja penkit, asettanut tuoreita hakoja uunin päälle ja oven eteen, pannut pöydälle valkean liinan ja liinalle postillan, virsikirjan ja uuden testamentin. Itse hän oli jäänyt odottamaan. Olihan nyt hyvä tilaisuus puhutella pappia.
— Tuleekohan se, saapa nähdä tuleeko, oli sairas koko ajan hokenut.