— Ostin minä ne kun ostinkin.
Tavallisesti hän ei koskaan valehdellut, mutta milloin hän sen teki, ei hän liioin häikäillyt. Miehen pitää tehdä kaikki, mitä tekee, täydellisesti ja reilusti, oli Aatamin mielipide. Siksipä hän varmuuden vuoksi vielä vahvisti:
— Ostin minä ne, kun ostinkin ja viisikolmatta penniä ne maksoivatkin.
— Viisikolmatta penniä, ihmetteli vaimo. — Viisikolmatta penniä! Sillä rahallahan sinä olisit saanut rintasokeria koko vuodeksi.
Se oli kipeä muistutus. Vaimo aivan säikähti, niin punaseksi Aatami lensi.
— Rintasokerillako sinä sikiöitäsi elätät, karjasi Aatami vihdoin. — Rintasokeria, rintasokeria! Opettaa lapsensa persoiksi kuin sudet… mutta minä sanon, että se pitää loppua ja paikalla, kun minä sanon!
— Itsehän sinä sitä tavallisesti olet lapsille tuonut, harvoinhan minä, rohkeni vaimo huomauttaa.
— Ole vaiti ja tule kamariin. Minulla on tärkeitä asioita sinun kanssasi keskusteltavana, vastasi Aatami.
Kamariin tultua hän veti povestaan laukun, näytti sen sisältöä vaimolleen ja kertoi löydöstään.
— Voi, voi sitä raukkaa, joka tuollaisen summan on kadottanut, surkutteli Maijaliisa.