— Mitä meidän on tämän kanssa tehtävä, kysyi Aatami. — Pidetäänkö se itse vai annetaanko kuuluuttaa?
— Kuinka me toisten ihmisten rahoja pidettäisiin? Mutta jos sentään annetaan hukuttajan kuuluuttaa.
— Niin onkin, myönsi mies ihastuneena vaimonsa terveisiin oikeuskäsitteisiin. — Tässä tapauksessa on hukuttajan velvollisuus ensin kuuluuttaa ja vasta sitten, jos hän sen laiminlyö, löytäjän.
— Luonnollisesti, sillä hukuttajahan tässä on pääsyyllinen!
— Ei löytäjää voida lainkaan laskea syylliseksi, selitti Aatami, sillä eihän löytäjä sille mitään voi, jos raha hänen eteensä tielle ilmestyy. Ei hän ole velvotettu jättämään sitä siihen varkaiden ja ryöväreiden saaliiksi. — Mutta sitten tulee toinen kysymys siitä, miten voimme kuuluutuksia seurata, sillä kirkkoon on pitkä matka. Kuka meiltä sinne joka pyhä lähtee?
— Kyllä minä lähden, vastasi Maijaliisa, sittehän tulee kerrankin kuultua jumalansanaa talvenkin varaksi.
Seuraavana sunnuntaina odotti Aatami hartaasti vaimoaan kirkosta palaavaksi. Kun vaimo vihdoin palasi, ei Aatami malttanut häntä huoneessa odottaa, vaan meni lasten kanssa vastaan.
— Kuuluutettiinko? huusi hän jo kaukaa vaimolleen.
— Kuuluutettiin, kuuluutettiin, oli Maijaliisan vastaus.
— Kuka hukutti?