Hänelle oli sanottu, että Jumala on varma suoja, ja nyt sanottiin, että kyllä on kurjaa, kun ei ole muuta turvaa kuin Jumala. Ja totta se oli. Eihän Hetulla ollut mitään tietoa tai käsitystä Jumalasta. Milloinkaan hän ei ollut häntä nähnyt, ei koskaan kuullut hänen ääntänsä. Ihmiset, jotka hänestä puhuivat, eivät varmaan itsekään olleet häntä nähneet.
Hetulla ei ollut muuta turvaa kuin tämä Jumala, — ja se oli heikko turva. Tyttösellä oli pieni rahansa vielä tallella todistamassa taivaallisen isän huolenpitoa, mutta kulkiessaan oli hän tullut tuntemaan rahansa arvon: se oli niin vähäinen ja mitätön, ettei siitä kukaan välittänyt. Hän oli yksin ja turvaton ja sellaisenaan oli hänen tultava toimeen.
Jumalisten parissa piti olla jumalinen, ilosten joukossa ilonen, rohkeiden rohkea, se oli ainoa apu.
* * * * *
Pitkällä taipaleella Hetu jälleen tapasi miehen. Sitä hän ei ollenkaan pelännyt. Hän ei enää pelännyt murhamiehiä, eikä varkaita: mitäpä ne häneltä varastaisivat ja murhattavaksi hän oli liian pieni ja turvaton. Hän alkoi rohkeasti astella miehen rinnalla ja oli ilonen, että oli saanut seuraa, sillä pitkät erämaat olivat ikäviä, kun kyliä ei näkynyt, eikä taloja, ja kun usein epäilytti, tokko niitä enää tulikaan.
Mutta miten lie ollut, — hetkisen kuluttua Hetua sittekin alkoi pelottaa. Miehessä oli jotakin outoa.
Se naurahteli itsekseen, katseli häneen niin omituisesti, ei kysellyt Hetun nimeä, eikä mitään muutakaan, itse vaan puhui ja lisäksi ylen kummallisia asioita. Sanoi nähneensä metsässä suuren karhun ja jalopeuran, kertoi olevansa niin rikas ja mahtava, että puut hänelle tuulessa kumarsivat ja ihmiset hänet nähdessään pakoon juoksivat. Mies kertoi hirmu-olennoista, joita hän oli metsässä tavannut, ja enkeleistä, jotka olivat muuttuneet piruiksi, kun hän niiltä pyysi rahaa.
— Kaikki enkelit, jotka eivät anna rahaa, ovat piruja, puhui mies. — Kun minä saan itselleni paljon rahaa, niin minä ostan itselleni maailman ja olen itse sen maailman kuningas, ja kaikkien enkelien, jotka eivät anna rahaa, pitää kuolemalla kuoleman. Ha-haa! Kuolemalla kuoleman! Kuka sinä olet, kuka, kuka?
Miehen muoto oli muuttunut kamalan näköiseksi ja hänen silmänsä verestivät. Hän sieppasi maasta käteensä suuren kiven.
Hetu pelästyi, mutta ei tohtinut liikahtaa paikaltaan.