— Oletko sinä piru-enkeli, kysyi mies.— Oletko? Jos sinä olet piru-enkeli, pitää sinun kuolemalla kuoleman!
— En minä ole kuin ihminen, vastasi Hetu.
— Sinä olet enkeli! Minä näen sen. Sinun ohimoillasi on kultanen kruunu ja sinun silmäsi ovat kuin tulipatsaat!… Oletko sinä enkeli, niin anna minulle rahaa, että minä saan ostaa maailman ja sen kunniani Hetu ojensi miehelle rahansa.
Mies heitti kiven metsään, tarttui kiihkeästi rahaan, pisti sen suuhunsa ja nielasi. Sitten hän polvistui ja alkoi rukoilla Hetua, kuin Jumalaa.
— Rakas Jumalan enkeli, kun minä olen syönyt sinun rahasi, muutun minä rahaksi ja minulla on valta koko maailman ylitse. Rakas taivaan enkeli, rakas taivaan enkeli!
Mitenkähän se pitää minua enkelinä, ajatteli Hetu, joka ei ollut koskaan nähnyt mielipuolta ihmistä. Olisinkohan minä muuttunut enkelin näköiseksi?
Mies katsahti vielä kerran arasti tyttöseen ja lähti sitten juoksemaan metsään.
Jännitys laukesi Hetu huoahti syvään.
Mutta sitten tulvahtivat hänen päällensä kaikki ne hirmutunteet, jotka vaaran suuruus oli kätkenyt, ja kauhistuneena lähti hänkin juoksemaan eteenpäin pitkin tietä.
Milloinkaan ei taival ollut tuntunut niin pitkältä kuin nyt, ei metsä, ei aho, ei niitty niin satumaiselta. Milloin tahansa voi niistä ilmetä kummajaisia, paholaisia, piru-enkeleitä ja vaikka mitä. Hetu ikävöi kylää ja ihmisiä.