— No, entä tämä, hän ärjäsi, entä tämä? Miten voitte te tämän selittää?
— Siinä oli vihelmöivä ajos, jota se poti monta viikkoa, vastasi isäntä. — Näkeehän sen hullukin, ettei se mikään kirveen jälki ole.
Nimismies tarkasti kauan arpea ja kysyi vihdoin Hetulta, oliko siinä ollut ajos.
— Olenko minä lyönyt sinua kirveellä, hä? kysyi osaltaan Rajaportti.
Kysymyksiä seurasi pitkä hiljaisuus.
— Milloin minä olen sinua kirveellä lyönyt, sano! … Minä en ole ikinä tuohon tyttöön kynnellänikään kajonnut, sen minä teille, herra vallesmanni, ilmotan. Mutta se tyttö on niin konsteihinsa oppinut, että se panee viisaimmankin pään pyörälle. Kyllä siitä tulee toinen äitinsä, sanokaa minun sanoneeni ja vielä te itsekin, herra vallesmanni, tulette sen huomaamaan, jos ette ennen, niin ainakin sitten, kun sen kahleisiin kytkette.
— Puhu nyt, Hetu, virkkoi vallesmanni koettaen olla ystävällinen. —
Sano nyt tämän isännän läsnäollessa, onko hän lyönyt sinua?
Hetu ei vastannut.
— Kun ei ole lyönyt, ei ole mitä valittaa, uhosi isäntä. — Tulkoon yksikään ihminen ja todistakoon että minä olen sitä lyönyt…
— Onko emäntänne lyönyt sitä, keskeytti nimismies.