Manaus oli toimitettu. Saarnaaja tarttui isännän käteen ja sanoi siunaten:
— Minä siunaan sinun sisälle- ja uloskäyntisi, amen! Ja ole nyt hyvässä turvassa, ei se enää tänne tule!
— Tulee se kun tuleekin, kuului naisten joukosta kimeä, epäjuhlallinen ääni.
Isäntä kävi rauhattomaksi ja etsi katseillaan puhujaa. Nainen jatkoi:
— Ei siunaukset, eikä muut höpinät haamuja ja kummituksia vastaan auta.
Turha on aina turhaa! Mutta menkääpä, isäntä, Mellan puheille, niin…
— Se on tosi, keskeytti joku röheä-ääninen eukko, Mellan noita se auttaa, jos kukaan. Se mies se osaa hallita vaikka itse pelsepuupia. Muistanhan minä, miten tässä kerran menneinä vuosina tuonne naapuripitäjään niinikään ilmestyi piru…
— Eihän emäntävainaja mikään piru ole, virkkoi muuan nuori tyttö vilkasten arasti kiukaan nurkkaan.
— Eikä noitiin saa luottaa, sanoi Sylvester loukkaantuneena. — Ne ovat pahan palvelijoita ja niiden voima on itsestään perkeleestä. Jos ei tällaisissa tapauksissa Jumala auta, niin ei sitte mikään.
— Onhan tässä nähty, mitä se on auttanut, jyrähytti joku tuimannäkönen mies.
— Vaikka on käynyt papit ja pipit, säesti nainen, joka puheen oli alkanut.