— Ketä etsit? kysyi jälleen noita.
— Sitä mitä rakastan.
— Mitä sinä tahdot?
Haamu horjui ja vavahteli. Noidan oli vaikeata saada sitä pysymään koossa.
— Mitä tahdot? uudisti tietäjä ponnistaen tahtonsa voimaa.
— Siunausta… kuului epäselvä, häipyvä vastaus.
Kun Patala saapui Mellan mökille, makasi noita uupuneen näköisenä lavitsalla. Niin hän aina makasi, kun avun-etsijöitä tuli. Patala tiesi sen ja istahti odottamaan.
Kauan hänen ei tarvinnut odottaa, kun noita virkosi, käänsi sokeat silmänsä Patalan isäntää kohden ja virkkoi:
— Vaimosi kaipaa siunausta.
— Siunausta! Vieläkin siunausta! Ja kun sitä on niin paljon ja moniapäin siunattu, ihmetteli isäntä.