Taloon tultua levitti mies laukkunsa lattialle. Koira asettui laukun viereen, seurasi katseillaan talonväkeä ja murisi jokaiselle, joka epäilyttävällä tavalla läheni. Mies nauroi ja Tellu ymmärsi, että se oli hyvillään.
Koiran varjelemisvaisto oli herännyt ja se kohdistui kaikella voimallaan kulkukauppiaan tavaroihin. Kun venäläinen nosti laukun hartioilleen, nousi Tellukin ylös ja lähti vaeltamaan hänen mukanansa. Siitä syntyi heidän välilleen yhteiset pyrkimykset.
Uusi isäntä oli hellä ja hyvä, antoi maata vieressään ja syötti omalla ruoallaan. Mutta aina kun matka sattuu tutulle sillalle, katsahtaa Tellu veteen, aukasee kitansa ja päästää pitkän, valittavan ulvonnan.
Kaupustelija.
Ovi aukeni ja pirttiin melkein hypähti vanha, pikkunen, kurttunaamainen eukko.
Hän oli kaikkien kylänväkien suosima kaupustelija ja hän toi aina tullessaan tietoja muualta maailmasta.
— Hyvää päivää, hyvä emäntä, ostetaanko mitään? … Katsokaahan, mitä minulla on! Nähkääs näitä!
Eukko levitteli koristaan esiin kirkkaita, halpahintaisia silkkinauhoja, pummulisia käsineitä, monivärisiä helmiä ja muuta rihkamaa.
— Eihän sitä nyt, esteli emäntä.
— Ostakaa pois vaan, minä myyn halvalla. Tietäähän emäntä, ettei
Loviisa suuria voittoja kisko.