Sinä kesänä, jolloin Sunnikki ensi kerran laskettiin toisten lehmien kanssa laitumelle, tuli huono heinävuosi; kuivuus ensin keväällä näivetytti ruohon oraan ja heinäkuulla taas alkoivat ylettömät sateet. Heiniä ei tullut latoihin kuin nimeksi.
Isä jutteli äidille että elukkain lukua oli vähennettävä, jos tahdottiin talven yli päästä, ja Eliina kuvitteli mielessään miten autio ja kolkko navetta on, kun ei siellä ole muita lehmiä kuin Sunnikki yksin. Hänen oli paha ja ikävä olla ystävänsä tähden, jonka täytyisi pitkät, talviset yöt yksin viettää pimeässä navetassa. Mutta olihan sekin sentään parempi kuin nälkä, jota Sunnikki-polosen täytyisi kärsiä, jos muita lehmiä eloon jäisi. Muilla lehmillä ei Eliinan mielestä ollut mitään arvoa, ne olivat tavallisia elukoita vain, nautoja, joita ruokittiin maidon takia ja tapettiin aina tarpeen tullen. Toisin oli Sunnikki. Se oli olento, jolla oli sydän, tunto, sielu ja ymmärrys.
Tuli syksy.
Eräänä syyspäivänä äiti houkutteli Eliinan korpisuolle karpaloita poimimaan. Se oli aina ennen ollut hauskaa työtä. Oli niin mukavaa kulkea routaisella suolla, jossa korret ratisten taittuivat jalan alla ja jossa tuokkonen pian täyttyi kovista, ympyriäisistä marjoista.
Mutta tällä kertaa Eliinaa ei mikään huvittanut. Hän tunsi painostusta sielussaan ja metsä niin sanomattomasti pelotti. Se tuntui kuolleelta, susien asuinsijalta ja jos miltä. Hän lähti pian kotiin.
Kun hän saapui pirttiin, näki hän miten isä ja kaksi muuta miestä kauheasti ärjyen tepastelivat Sunnikin kanssa. Heillä oli nähtävästi aikomus kaataa Sunnikki liisterekeen, joka oli permannolla. Äiti istui pankolla sanko kädessä ja odotti.
— Mitä, mitä te teette minun Sunnikilleni, kysyi tyttönen hätäisesti ja pirtti alkoi samassa pyöriä hänen silmissään.
Sunnikki äänen kuultuaan riuhtasi itsensä irti ja meni ystävänsä luo.
Eliina tarttui sen kaulaan ja alkoi itkien vakuuttaa:
— Oma, hyvä Sunnikkini, sinulle ei kukaan saa tehdä mitään pahaa niinkauan kuin minä elän. Pieni Sunnikki-parka, elä pelkää, minä olen tässä ja minä puolustan sinua, soo, soo…
Isä tarttui lasta olkapäähän ja talutti nurkkaan.