Ensio oli hiukan hämillään, mutta alkoi sitte selittää Helville, että lyseolaisilla huomisiltana oli juhlakonventti, jonne jokainen konventin jäsen sai kutsua pari tuttavaansa. Tahtoisikohan Helvi tulla Irjan kanssa?
Helvi kiitti ilosta loistavin silmin, mutta oli niin typerryksissä tästä odottamattomasta onnesta, että vasta kadulla ison matkan päässä tointui utelemaan tarkempia tietoja juhlakonventistä. Koulussa hän kyllä oli kuullut tyttöjen keskustelevan siitä, mutta ei ollut noihin puheisiin enempää huomiota pannut, kun asia oli ihan outo eikä häntä mitenkään koskenut.
— Tiesitkö sinä Irja tästä ennen, kun et puhunut mitään? — kysyi hän.
— Minä tahdoin hämmästyttää sinua! — sanoi Irja voitonriemuisena. Kylläpä hänellä olikin ollut kova tekeminen, kun oli jaksanut monta päivää säilyttää hauskaa salaisuutta.
— Mitä siellä konventissa tehdään? — tiedusteli Helvi innokkaasti.
— Siellä on laulua, soittoa, esitelmä ja näytelmäkappale. Lopuksi tanssitaan, — kertoi Ensio.
— Näytelmä ja tanssi on hauskinta, — ehätti Irja sanomaan. — Esitelmää minä en viitsisi kuunnella, ellei täytyisi. Se on kauhean kuivaa. Ja tiedätkö, Helvi — — Ensio, nyt minä kerron, saanhan kertoa, mikä sinä olet? Niin, Helvi, Ensio on tyttönä näytelmäkappaleessa!
Helvi rupesi nauramaan, ajatellessaan Ensiota hame päällä, ja Ensio nauroi mukana.
— Mutta älkää kertoko toisille tytöille, — varoitti hän. —
Ehtiväthän ne sitte nähdä.
— Minä olen vaan kerran nähnyt näyteltävän, — sanoi Helvi. — Se oli maalla kansanjuhlassa. Suutari Makkosesta oli tehty parooni ja Anttilan Sanna oli hänen rouvansa. Kyllä se oli hauskaa.