— Taisi olla täti Lind oikeassa, — arveli hän naurahtaen itsekseen. — Eivät sairashuoneet sovi nuorille tyttöhäiläköille, semmoisille kuin minä. Mitä kummia kuvitteluita eilen liikkuikaan mielessäni! Tänään menen kaupunkiin hakemaan hauskaa seuraa, ja Ension tahdon myöskin tavata.
Ovessa hän sattui vastakkain Katri Dahlbergin kanssa, joka tuli punaposkisena ja raittiina kuin tuulahdus selkeiltä ilmoilta.
— Kas, hyvää päivää, pikku emäntä! — sanoi Helvi iloisesti. — Mikä sinut kerrankin tänne toi? Eihän täällä ole toria eikä kauppapuoteja. Oikeinko sinä varta vasten lähdit minua katsomaan?
— Yksi tie, kaksi asiaa. Olen kiertomatkalla pyytämässä voittojen kerääjiä kaatuvatautisten kodin hyväksi pidettäviin arpajaisiin… Älä pelästy, en minä sinua kiusaa; tunnen kyllä mielipiteesi. Mutta täällä huviloissa on pari rouvaa, joita minun pitää tavata. Nyt juuri tulen sinun kotoasi, täti Lindin luota.
— Astuhan sisälle! Minulla sattuu olemaan vapautta nyt juuri, koska valvoin osan viime yöstä.
— Mutta sinä olit menossa ulos?
— Ei se mitään tee. Minun tuli ikävä tovereita, ja hyvä vaan, että sain hakematta mitä halusin.
— Minulla on sinulle tuliaisiksi monta uutista, — kertoi Katri, riisuessaan päällysvaatteitansa. — Ensiksikin kirje. Sisar Elsa, joka on tuttavani — tiedäthän — oli juuri tuomassa sitä tänne ylös, mutta hänellä näkyi olevan hyvin kiire, ja minä lupasin antaa sen.
— Irjaltako? — huudahti Helvi, tarttuen innokkaasti kuoreen, jonka
Katri hänelle ojensi.
— Malta, malta, ehkä sekin vielä tulee —