— Niinhän minustakin tuntui, mutta Leima kertoi kaikille päinvastaista. Leima raukka! Tiedätkö mitä hän teki, kuultuaan Taunon kihlauksesta? Meni suorastaan ilmoittautumaan teatteriin harjoittelijaksi!
Helvin täytyi nauraa. Katri oli ollut niin juhlallisen näköinen, että hän jo pelkäsi pahempiakin kuulevansa. Mutta sitte hän kävi vakavaksi. Olihan Leima todellakin syvästi säälittävä: rakkaansa kadottanut ja itse pohjaa vailla…
— Oli oikein hauskaa kuulla, mitä kerroit Irjasta, — jatkoi Katri. — Täällä Helsingissä huhutaan niin paljo perätöntä, ettei tiedä, mitä on uskominen. Kyllä minä sentään olen Irjasta kuullut sellaistakin, johon enemmän luotan…
— Kuinka sinäkin olet joutunut lörpöttelijöiden pariin? — virkkoi Helvi töin tuskin hilliten pahastumistansa ja omituista, kiihkeätä levottomuutta, joka samalla hänet valtasi.
— Sanotaan Ension ja hänen pitävän toisistansa… ja sehän olisi hyvin luonnollista. Älä suotta pahastu, Helvi! En minä ole niin epähieno, että sinulta tietoja urkkisin. Tiedät kai ihmisten kertoneen sitäkin, että sinä ja Ensio muka rakastaisitte toisianne? Nyt se huhu on täysin vaiennut, kun kuultiin sinun aikovan lähetyssaarnaajaksi…
— Voi Katri, en minä jaksa noita juttuja kuunnella, — keskeytti
Helvi. — Emmekö voisi puhua jostakin muusta?
Hän tunsi itsensä hyvin hermostuneeksi, — hän joka ei ennen ollut käsittänyt, mitä se merkitsikään. Varmaankin hän oli rasittunut… Hän oli äsken halunnut seuraa, mutta nyt hän vaan toivoi pääsevänsä yksinäisyyteen, hiljentämään sydäntänsä Jumalan edessä.
— Pahoitinko sinua? — kysyi Katri katuvaisena nähdessään Helvin kasvoilla värin yhä vaihtelevan, kuten sisällisestä kuohusta. — Tulee niin helposti kielelle, mitä mieleen johtuu; mutta kyllä minä toiste koetan olla ymmärtäväisempi. Nyt jätän sinut rauhassa lukemaan kirjettäsi ja menen arpajaistoimiini. Hyvästi, Helvi kulta!
— Suo anteeksi… minä vaan olen väsynyt. Kiitos käynnistäsi! — Ja ystävällisesti Helvi häntä kätteli jäähyväisiksi. Katri oli kuitenkin hyvä tyttö ja suora toveri.
Kesti vähän aikaa, ennenkuin Helvi kyllin rauhoittui, ryhtyäksensä sedän kirjettä lukemaan. Siinä ei ollut monta riviä, mutta ne sisälsivät vakavampia asioita kuin hän oli ajatellutkaan. Lyhyesti ja kuivasti setä kertoi, että paikkakunnalle oli ilmestynyt lavantautia. Saukkolassa siihen oli eräs palvelustyttö sairastunut, ja äskettäin myöskin Manne. Kunnanlääkäri oli juuri saanut muualla paikan eikä uutta ollut vielä sijassa; ja koska nyt Helvi sattui paraikaa olemaan sairashuoneessa ja tohtorien kanssa tekemisissä, oli emäntä ehdottanut, että hänen kauttansa kysyttäisiin jotakin neuvoa…