Irja taaskin miltei loukkaantui Helvin epäröimisestä.
— Luuletko todellakin, Helvi, että minä olisin tuuminut lähteä ilman sinua? — sanoi hän. — Ei, niin itsekäs en kuitenkaan ole. Ellet sinä pääse, en mene minäkään.
Kansanvalistussuunnitelmat muuttuivat yhtäkkiä matkatuumiksi, ja ennen levolle menoa asia jo esitettiin vanhemmille. Ei se pitkää vitkastelua sietänytkään, sillä kokoukseen aikoville määrätty ilmoitusaika oli loppumaisillaan.
Ension lähtö oli ennen sovittu asia, mutta tyttöjen suhteen tuli monta mutkaa matkaan. Vanhemmat miettivät sinne ja tänne. Tohtorin mielestä saattoi olla hyvä, että Helvi matkusti vähän "laajentamaan ahdasta näköpiiriänsä", kuten hän sanoi, mutta "pikku sirkkansa" hän olisi tahtonut pitää kotona, kun vasta juuri oli hänet saanut. Tohtorinnasta taas oli sääli pidättää Irjaa, jos toiset lähtivät, koska hän kerran halusi mukaan. Olihan tavallaan aukkokin hänen kasvatuksessansa, että hän ei ollut Ruotsissa eikä Norjassa käynyt, ja nyt oli siihen tilaisuus hauskassa seurassa. Mutta kokous — se epäilytti. Kuka tiesi, mitä siellä hänen päähänsä ahdettaisiin!
— Sinä olit juuri niin innostunut kotikouluihisi, — sanoi tohtori toisena aamuna Irjalle, koettaen eikö se naula vetäisi. — Miten niiden kävisi, jos kaikki lähtisitte Norjaan?
— Kolme viikkoa myöhemmin meidän kai kuitenkin täytyisi ne jättää. Me työskentelemme sitä innokkaammin nämä kaksi kuukautta; ja entiset monivuotiset oppilaamme, joita olemme aikoneet pyytää talvella koulua jatkamaan, voivat yhtä hyvin tehdä sen jo silloin. Ehkä kirkonkylästäkin joku väliin pistäytyy tänne työhön, jos pyydämme.
— Oletpa sinä järkevästi ja perinpohjin laskenut suunnitelmasi, — virkkoi tohtori hymyillen.
— Ensio sen on tehnyt! — kertoi Irja. — Hän tahtoisi niin mielellänsä, että minä lähtisin. Ja kyllä minun oikeastaan pitäisikin. Minulla on monta syytä, isä.
— Esimerkiksi?
— Voi, etkö käsitä, kuinka paljon hyötyä sellaisesta kokouksesta saattaa olla? Tiedäthän, isä, en ole sitä peittänyt, että tahdon Jeesusta rakastaa ja palvella; mutta minä olen niin huono ja taitamaton, ja sydämeni täyttyy muusta enemmän kuin hänestä. Siellä minun on pakko olla hiljaa, kuunnella ja oppia. On niin monta kysymystä, jotka minun tulisi saada selville. Eilen illalla tätä vasta oikein ajattelin, ja silloin huomasin, kuinka tärkeätä minun olisi päästä. Ethän, isä kulta, tahdo ottaa minulta pois sitä siunausta?