— Tekö kirjoittaisitte myös? — kysyi Hanna, luoden melkein äidillisen silmäyksen kolmasluokkalaisiin. — Teillä on vielä niin pitkä aika tulevaan kutsumukseenne!
— Kaksi vuotta pitempi vaan kuin teillä, — arveli Kerttu vähän närkästyksissään.
— Ja kuka sen tietää, vaikka me ehtisimme pikemmin kuin te, — virkkoi Ester nauraen. — Jos minä esimerkiksi menisin kihloihin ennenkuin sinä…
Kolmasluokkalaiset purskahtivat heleään nauruun, mutta Hanna kääntyi loukkaantuneena menemään pois.
— Kirjoittakaa vaan, jos huvittaa, kyllä minä annan luvan, — sanoi hän mennessään. — Mutta sen minä takaan, että se on turhaa vaivaa, sillä ei kukaan teistä palkintoa saa.
— Saammeko todellakin kirjoittaa? — huusi pari ääntä hänen jälkeensä.
— Johan minä sanoin, että voitte koettaa, — kuului Hannan ääni käytävästä.
Irja tempasi oven kiinni ja hyppäsi touhuissaan keskelle tyttöparvea penkille seisomaan.
— Nyt minä sanon jotakin, — alkoi hän. — Olkaa hiljaa, minun pitää kuiskata, etteivät konventtilaiset kuule. Ovat niin olevinaan muka! Niin, sen minä sanon, että meidän pitää jok'ainoan kirjoittaa ja panna oikein parastamme, ja onpa ihme, ellemme vie heiltä ainakin yhtä palkintoa!
— Niin, niin, me kirjoitamme! — huusivat useat.