— Tahtoisinhan minä. Mutta minulla on niin heikko luonto…
— Siksi minua nyt huolettaakin lähettää sinua pois kodista. Lupaa minulle ainakin, ettet anna yhdenkään päivän kulua, jona et rukoilisi ja käyttäisi Jumalan sanaa. Vapahtajasi yksin voi varjella sinua pahasta.
— Sen lupaan, äiti.
— Hellä, heikko, herkkätunteinen lapsi raukkani, — ajatteli äiti, levätessään sängyllänsä. — Ja minäkin… Olisin tahtonut häntä totuttaa itseänsä kieltämään, ja juuri viime yönä väärä rakkauteni johdatti hänet kiusaukseen… Minä olen uhrannut hänet Herralle, ja hänkin tahtoo olla Vapahtajansa oma. Mutta voi, kuinka paljon kasvatusta hän vielä tarvitsee! Eikä Jumala hemmottele, kuten taitamaton äiti.
— Jumala on pyhä! — kaikui ääni vakavana Helvin ja hänen äitinsä sydämessä.
— Jumala on rakkaus! — livertelivät kevätlintuset ulkona, kohoten kevein siivin kohti kirkasta sinitaivasta.
X
— Kuinka tämä vesi on hyvää ja vilpoista; tahtoisin olla kala, — tuumieli Irja helteisenä kesäkuun päivänä.
Hän istui puoleksi puettuna uimahuoneen portailla, tummat kiharat hajallaan olkapäillä, jaloillaan vettä loiskutellen. Helvi paraikaa pukeutui.
— Ei kala, vaan vedenneito, — virkkoi hän. — Sinä uit niin hyvin ja sinulla on niin pitkä tukka.