— Ei täällä huomisiltana näin hiljaista olekaan, — virkkoi Irja, keskeyttäen uudelleen syntyneen äänettömyyden. — Silloin vasta oikein ollaan iloisia! Kun vaan tulisi näin kaunis ilma, että saisimme olla ulkona.
Huomiseksi oli näet määrätty nuorisokutsut kaikkien onnistuneitten tutkintojen kunniaksi. Kyllä kannattikin taas kerran vapaasti nauttia, ilman että tarvitsi tuon tuostakin muistaa kelloa ja ajan kulusta huolehtia!
— Jospa sinun sitte todellakin tulisi hauska, — sanoi tohtorinna epäilevän näköisenä.
— Miksi ei? Senkötähden, ettei tanssita? Ole huoletta, äiti!
— Kyllä Irjan pitäisi saada tanssia, — puuttui Ensio puheeseen. —
Helvi ja minä soisimme sen hänelle niin mielellämme; vai kuinka, Helvi?
— Niin, täti kulta, ei mitenkään meidän tähtemme —
— Älkää nyt joutavia, — keskeytti Irja iloisesti. — Minäkin tahdon kerran olla jalomielinen. Tämähän on meidän yhteinen juhlamme, eikä minun yksin. Kyllä minä kohta tanssiakin saan niin paljon kuin mieleni tekee; sillä totta kai sinä Ensio maisterinvihkiäisissä viet minut tanssimaan myöskin?
— Vien, vien, — vakuutti Ensio hymyillen. — Solmi sinä vaan seppeleeni, kyllä minä parhaani mukaan sinua huvitan.
— Olettekohan te nyt muistaneet kaikki kutsuttavat? — kysyi tohtorinna, jolla oli huoli huomisesta.
— Emmeköhän —