— Tule kanssani ja muistuta minua joka päivä!

— Kiitos, oma Haijeleni! Tunsinhan sinut. Niin, lähtekäämme yhdessä.

Kongressi teki työtä viisi päivää, jopa yötäkin. Sisällysrikkaita, kaunopuheisia esitelmiä pidettiin, keskusteltiin ja päätettiin tärkeitä asioita. Toisinaan sattui eri mielipiteitten yhteentörmäyksiä ja kiivaitakin sanakahakoita; mutta kun, viimeisenä aamuna valvotun yön jälkeen jäähyväiset lausuttiin, silloin tuntui kaikki olevan unohdettu, mikä oli erottanut, ja kansallisuuden yhdistävä henki lämmitti ja lähensi sydämiä valtavalla voimalla.

"Siionin pojat ja tyttäret, olkaa väkevät, olkaa vahvat — niin, olkaamme vahvat taistelussa kansamme Israelin hyväksi ja Jumalamme asuinsijan puolesta!"

Se soi viimeisenä kehoitushuutona.

Sitte he hajosivat kukin tahollensa, uusin innoin, uusin toivein tekemään työtä ja taistelemaan aatteensa toteuttamiseksi.

IX

VASTATUSTEN

Ankara lumimyrsky riehui ulkona. Hiuteet tanssivat hurjasti, ilma sakeni sakenemistaan, ja nurkissa vinkui ja ryski.

Mirjam, joka oli seisonut pihalla paljain päin ja hameisillaan, tuli sisälle kylmästä hutisten, ravisteli lunta hiuksistaan ja pyyhkäisi käsillään puseron märkiä hihoja.