— Mutta teillä ei ole yhtään hevosta eikä koiraa,— virkkoi huoahtaen Esko, hentoisin joukosta. Hän muisti pappilan oivia juoksijoita, joiden selässä hän monasti oli riemulla hakaan ratsastanut, ja suurta Hallia, koko perheen suosikkia.
— Onhan tädillä kissa, — nauroi Toimi.
— Sitä minä pitkin kesää huvikseni kivittelin, — kehui Pentti.
Esko katsoi häntä pitkään, ja Toimi arveli, ettei se ollut hyvin tehty, mutta Pentti vähän nolostuneena puolusti itseänsä sillä, ettei hänellä ollut muutakaan ajanvietettä.
— Koettakaahan vaan olla kaupungissa koko pitkä kesä! Sinä, Esko, saat pappilassa huvitella elukkoinesi niin paljon kuin tahdot, ja sinunhan isälläsi, — lisäsi hän Toimeen päin kääntyen, — taitaa olla oikein hirmuisen iso kartano Helsingin puolessa. Orkamo vai mikä se onkaan — Itkosen piika siitä kertoi. Kyllä kelpaa! Minäkin niin mielelläni joskus tahtoisin päästä maalle, sillä täällä on hirveän ikävää. Misse on sittekin hupaisempi kuin vanha neiti Itkonen itse. Ja muitahan ei koko kesänä ole katurakennuksessa asunut.
— Eikö lähelläkään ole keitään poikia? — kysyi Toimi oikein sääliväisenä.
— Eipä juuri, ei muita kuin katunalkkeja. Kaikki lähtevät kesäksi pois. Tuolla naapuritalossa asuu kyllä Ruuben Rain, mutta Rainit ovat juutalaisia ja pitävät kauppaa narinkassa.
Pentti sylkäisi ylenkatseellisesti, astui muutaman askeleen eteenpäin ja asettui hajasäärin keinulaudalle istumaan. Esko heittäytyi nurmikolle, ja Toimi keikkui piha-aidalla heidän takanansa.
— Vai juutalaisia!
— Ettekö nähneet Ruubenia aamupäivällä sisäänpääsytutkinnossa? Sellainen iso musta lonkeri. Mutta hyvä pää hänellä on, sillä hän luki kesällä yli toisen luokan. Haijele tuolla, — Pentti nyökkäsi päätään kujarakennukseen päin, — sanoi hänen nyt todellakin päässeen kolmannelle.