— Niin, muistatkos Toimi, — virkkoi Esko, — se oli se poika, joka osasi parhaiten kaikista. Hän näytti niin pitkältä ja uljaalta, että minä ihmettelin, miten hän saattoi tulla samalle luokalle kuin me.
— Onhan Pentti yhtä pitkä ja puolta paksumpi, vaikka on toisluokkalainen, — ivaili Toimi.
Pentin nyrkki kohosi, mutta hän hillitsi itsensä. Oli tosiaan kiusallista, kun oli täytynyt istua kaksi vuotta ensi luokalla, ja nyt taas ne ilkeät opettajat jättivät toisellekin. Paras oli vaihtaa puheainetta asiain näin ollen.
— Juutalaisväkeä tuossakin asuu, — virkkoi hän sentähden hetken kuluttua, nousten laudalta ja osottaen kujarakennusta. — Äijä, ämmä ja kaksi tyttöä. Isä ja äiti eivät ollenkaan kärsi juutalaisia, mutta teurastaja Poll on rikas mies, eikä meikäläisistä kukaan viitsisi asua tuossa vanhassa kopissa, ellei olisi köyhä kuin rotta. Köyhiä isä ja äiti vielä vähemmän kärsivät. Niiltä ei saa koskaan vuokraa.
Toimi näytti vallattomalta kysäistessään: — Sinun vanhempasi kai ovatkin oikein pohatoita?
Niin, sitä olisi ehkä voinut uskotella tuolle pienelle sydänmaalta tulleelle papinpojalle, mutta ei tälle toiselle veitikalle. Pentti keikahti ympäri korollaan ja vastasi: — No elleivät ole sellaisia kuin sinun, niin osa vähemmässäkin.
Syntyi hetken äänettömyys. Sitte Esko ehdotteli, että ruvettaisiin jotakin leikkimään.
— Haetaan Tuulikki ja Sointu mukaan, niin on useampia!
— Kuinka monta teitä asuukaan siellä neiti Itkosella? Ovatko ne tyttöjä vai mitä?
— Ei meitä siellä oikeastaan asu enempää kuin kolme, me molemmat ja
Tuulikki siskoni, — kertoi Toimi.