Haijele auttoi äitinsä jalkeille, mutta ei viipynyt kauvemmin. Häpeä, tuska, raivo sydämessä hän kiirehti pois. Äitinsä, koko kansansa alennusta hän häpesi ja suri, Gojimia hän tunsi vihaavansa tulisemmin kuin milloinkaan. Kotona hänen täytyi purkaa sydämensä edes Mirjamille, kun ei muitakaan ollut.
— Sinäkin kuljit käsikkäin Gojen kanssa! Älä rupea liian likeiseksi!
Kun kissaa silittää, niin se raapii.
Mirjam tuskin kuulikaan, mitä Haijele sanoi. Yksi ainoa ajatus pyöri hänen aivoissansa. Ehkä Haijele sen tietäisi, hän joka oli niin paljon lukenut.
— Elääkö hän vielä — se Jeschu? — kysyi hän muitta selityksittä, levottomuus kasvoillansa.
— Mitä? — Kotvan aikaa viipyi, ennenkuin Haijele oikein käsitti tarkoituksen. Mutta sitte hän suuttumuksesta punehtuen huudahti: — Rohkenetko mainita kirotun nimen? Jimach schemo! [= "Hävitköön hänen nimensä!">[ Vai sellaisia tuo tekopyhä valkonaama sinulle puhuu! Minä toimitan, että sinä et enää milloinkaan saa laulaa hänen kanssansa…
Haijelen kiivaus säikähdytti Mirjamin ensin aivan äänettömäksi. Kohta hän kuitenkin toipui, asettuen puoltansa pitämään.
— Sinä et olekaan hyvä, sinä olet häijy! En minä tahdo lakata laulamasta.
— Tuki siis toverisi huulet, sulje omakin suusi, silmäsi, korvasi ja sydämesi! — virkkoi Haijele, joka jo hiukan lauhtui. — Otho haisch ["Tuo mies" — tarkoittaa Jeesusta.] oli roisto ja petturi; älä salli ajatustesi viipyä hänessä. —
Haijele väistyi puodista pois, kun näki jonkun ostajan tulevan. Kyllä hänen kuitenkin täytyi jo ottaa esille kirjansa, muuten hän varmaan ei jaksaisi kuluttaa tätä päivää loppuun. Hänen henkensä janosi kuin erämaata kulkevan, janosi lohtua omalle sydämellensä ja päivänpilkettä kansallensa.
Kiihkeästi hän sieppasi laatikosta sionistikokousten pöytäkirjoja ja sitomattoman pakan sanomalehtiä, raivasi pois aamiaisen jäljiltä vielä pesemättömät astiat ja istui pöydän ääreen, valmiina ahmimaan. Kiireisen sivusilmäyksen hän kuitenkin heitti noihin astioihin. Ehkä hänen asiansa olisi ollut auttaa äitiä ja Mirjamia. Mutta ei hän tänne ollut tullut vanhoja lautasia pesemään… Hänen täytyi nyt saada lukea. Voisipa hän sitte vaikka palkata jonkun aputytön, sillä rahaa tarvitsevista juutalaisista ei tässä kaupungissa tosiaankaan mahtanut puutetta olla…