— Eipä tosiaan olisi ihme. Me raittiusmieliset ponnistimme kaikki voimamme, saadaksemme kerrankin jotain toimeen. Ei ole ensinkään yhdentekevää, mille kannalle osakunta asettuu talon ravintola-asiassa. Vaikka mitäpä tätä sinulle selitän. Tiedäthän sen itse yhtä hyvin, koska juuri eilisen kokouksen tähden lykkäsimme matkamme.
Toimen ääni oli niin pureva, että Eskoa alkoi hermostuttaa. Samalla hän oli koko lailla häpeillänsä.
— Paha se oli, — hän yritti puolustautua, — mutta usko minua, unohdin sen todellakin juuri sinä hetkenä. Ja jos olisin muistanutkin, en olisi voinut tulla. Eikä yksi lintu kevättä tee…
— Entä kun tekee toisinaan. Tahdotko tietää tuloksen? Yhden äänen enemmistöllä päätettiin, että väkijuomat saavat meidän puolestamme edelleenkin talolla isännöidä. Mitä siitä sanot?
— Ikävä juttu, — sopersi Esko. Hänen olisi tehnyt mieli vajota penkin alle.
— Kaksi kertaa soitin sinulle, — jatkoi Toimi, — mutta et ollut kotona. Pentti sen huomasi ja ilkkui vastaan, että turha vaiva on sitä poikaa nyt pyydystellä, sillä itse hän on pyydyksillä paraikaa.
Pelästyen ja punehtuen Esko nosti katseensa lattiasta. Se Pentti roisto! Varmaan hän julisti tätä hupaista sanomaa ympäri Helsinkiä. Ja tuon Toimenkin piti ennättää kuulemaan…
— Sinä et vastaa, ja se on siis totta, — virkkoi Toimi painavasti. —
Hakkailet kaunista juutalaistyttöä. Ja kuinka pitkällä jo ollaan?
— Mitä tarkoitat?
— Pentti viittasi jotakin sinnepäin, että syvässä vedessä kalat kutevat. Esko on olevinaan siveä kuin karitsa, mutta perästä kuuluu…