Mikko veti jotakin povitaskustansa. Se oli laulukirja.
— Osaattekos te sen laulun: "No mitä kuuluu ja mitä uutta?"
Ei kukaan meistä osannut.
— Mutta ehkä Mikko laulaa sen meille. Hän asetti kirjan levällensä pöydälle ja veti lapsia ympärilleen laulamaan mukana. Taas käsi teki tahtiliikkeitänsä.
"Nyt kuuluu uutta ja suloisuutta: mä tulin lapseksi Jumalan".
Jokainen värsy loppui:
"Sitä kuuluu ja se on uutta".
— Voi voi, kun ei sitä suruton maailma ymmärrä, — huokasi ukko. —
Ja minäkin vasta vanhoilla päivilläni armon löysin. Vaikka Jeesus jo
Golgatan ristillä kaikki ihmiset sovitti!
— Eikös Mikko olekaan nuoruudestaan uskossa ollut?
— En ole, en; kova oli minun sydämeni, mutta sitte sana siihen sattui ja musersi. Ja kun Jeesus on autuuden hankkinut, niin minä olen nyt Jumalan lapsi — ja voi kun se on hauskaa… Eikös ole hauskaa, kun me saamme olla Jumalan lapsia?