Nyt pääsi Askolta se riemunhuudahdus, joka eilen jäi huulten taakse.
— Setä, sinne minäkin aion! Minusta tulee kullankaivaja. Et voi arvata, kuinka hauskaa se on! Siellä me tapaamme toisemme ja olemme aina yhdessä, setä!
Pastori hymyili, ja vanha veitikka piili silmäkulmissa.
— Sinä kai menet Klondikeen ja minä New-Yorkiin. Eivät ne taida olla aivan naapurissa, vai mitä? Joko sinä olet lukenut Amerikan maantiedettä?
— Minä menen Kultavuorille, ja voihan setä tulla sinne yhtä hyvin kuin
New-Yorkiin.
— Kas kun en tiedäkään, missä Kultavuoret ovat. Kerroppas vähän tarkemmin, että minä ne löydän.
— Niin — en oikein muista — mutta katsotaan iltapäivällä kotona. Setä, se on niin hauska kirja — siinä puhutaan John Johnsonista, joka lähti merimieheksi ja teki haaksirikon ja joutui ihan oudolle rannalle ja —
— Vai niin, vai niin. Sinä siis tahdot tehdä niinkuin John Johnson.
Tuliko hän rikkaaksi ja onnelliseksi?
— Tuli, hirveän rikkaaksi. Hän sai suuret säkilliset kultaa ja osti mitä hänen vaan teki mieli. Minä kerron, mitä hän osti: ensiksi oman laivan ja sitte talon ja sitte —
— Oliko hän onnellinen myös?