Setä pysähtyi ja katsoi poikaa suoraan silmiin. — Oletko siis löytänyt kalleimman aarteen?
Ei hän väistänyt sedän katsetta, mutta hän pudisti päätänsä.
— Minä toivoin, että sinä auttaisit minua löytämään sen.
— Huomenna lähdemme Jumalan sanan kultakaivoksille. Siitä tulee ihana rippikoulu, Asko ystäväni. Joka ikävöi ja etsii, hän löytää. Minä en muuta voi kuin viitata tietä.
* * * * *
He kaivoivat yhdessä pyhää kultaa, uuraasti, innokkaasti. Välistä näytti sorakerros tai läpitunkematon kova seinä sulkevan tien. Ihmeellistä, miten varmasti ja taitavasti setä poisti soran ja löysi aukon kallioseinästä! Uusia maailmoita, suuria, kimaltelevia syvyyksiä aukeni nuorukaisen hämmästyneen katseen eteen. Ei hän koskaan ennen ollut tietänyt, miten pieni ja köyhä hän todella oli — vielä vähemmin hän oli aavistanut odottavia rikkauksiansa.
Kahden viikon kuluttua tuli Askolle kirje, jossa isä kysyi hänen konfirmatsioonipäiväänsä. Jokohan setä ehtisi valmiiksi ensi sunnuntaihin? Isä ja äiti tietysti tahtoivat tulla siksi päiväksi saapuville.
Säikähtynein katsein poika ojensi sedälle kirjeen. Jännittyneenä hän odotti vastausta.
— Minä kirjoitan isällesi, — sanoi setä.
— Mitä aiot kirjoittaa?