Vieras vietiin ystävällisesti ruokasaliin, ja "kirkherska" toimitti pannun tulelle.
— Voi, voi, — alkoi Leena-Kaisa, niin pian kuin pastori tuli huoneeseen, — kyllä te saarnasitte niin kauniisti, että poru vaan kävi läpi kirkon. On se oikea Jumalan lahja, kun semmoinen pappi saatiin. Eihän entisestä, Lunströmmi-vainaasta, mihinkään ollut. Ei siitä tykättykään, mutta teistä puhuvat ja tykkäävät, ihan kaikki. Se Lunströmmi saarnasi lakia, aina vaan lakia, ja —
— Leena-Kaisa ei siis ole niitä, jotka rakastavat Jumalan lakia, — keskeytti pastori tavattoman lyhyeen. — Raamatussa sanotaan: "Autuas on se, joka rakastaa Jumalan lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt."
— Tuota noin, kyllähän minä Jumalan lakia, niin, tuota, — vaimo oli kuin puusta pudonnut. — Minä vaan sitä meinasin, että se Lunströmmi-vainaa —
— Vanha rovasti on Jumalan istuimen edessä, — sanoi pastori vakavasti. — Minä olen kuullut, että hän oli harras Herran palvelija. Ette te minua sillä mielittele, että puhutte edeltäjästäni pahaa.
Vaimon kasvot lensivät tummanpunaisiksi. Hän suuttui. Mutta ei hän ehtinyt purkaa kiukkuansa, ennenkuin pastori nousi, sanoen tyynesti, jopa iloisesti ja ystävällisesti: — Kohta kai täällä saadaan kahvia. Pitäkää hyvänänne, Leena-Kaisa, mitä talo tarjoaa. Minun on nyt mentävä kansliaan.
Asko jäi vielä hetkeksi kuuntelemaan, miten täti sukkelaan osasi kääntää keskustelun. Hän kertoi pitävänsä kankaiden kutomisesta. Leena-Kaisan esiliina oli oikein hauskaa kotoista mallia. Sellainen sopisi pikkutyttöjen kansallispukuihin.
Arvattavasti vieras ei ollut enää perin kiukkuinen, lähtiessään pappilasta. Ainakin hän siellä viihtyi lähes puolisiin asti.
Iltapäivällä pastori lykkäsi veneen vesille ja huusi Askon onkitoveriksensa. Järvi oli hyvin kalainen. Ahvenvetkale kohosi toisensa perästä.
Yhtäkkiä, pistäessänsä kalaa niskaan, Asko muisti, mitä setä oli kerran hänelle sanonut, kauvan sitte: "Ole reipas ja rohkea, jos sillä voit auttaa!"