— Niin, — sanoi hän vihdoin, — minä ymmärrän sinua. Huono minä olen siihen kaikkeen, mihin olen kutsuttu, mutta Herrani armosta se on päämääräni, ja minä iloitsen, että sinäkin tahdot valmistua Herran palvelijaksi.
— Minusta tuntuu kuin tuskin malttaisin odottaa.
Setä taputti nuorta ystäväänsä olalle.
— Odottamaan sinun kyllä täytyy oppia. Kuninkuuttamme saamme odottaa aina ijäisyyteen asti; siellä vasta kruunut annetaan meille. Ja tiedätkö, mitä silloin teemme? Heitämme ne Herran istuimen eteen.
Nyt oli Askon vuoro vaieta. Sitte hän sanoi ainoastaan: — On niin pitkä matka.
— Onhan sinulla varma opas ja loppumattomat eväät. Ja me saamme rukoilla.
— Rukoilemmeko nyt?
He puhuivat Jumalan kanssa siellä metsän hiljaisuudessa, tähtien loistaessa. Vahvistuneena ja iloisena uskossa Asko nousi, lähteäkseen "pitkälle matkallensa".
* * * * *
— Minä olen päättänyt ruveta papiksi, — sanoi Asko vanhemmillensa kerran kotona.