— Alli sanoi, että siinä on raamatunlausekin, mutta en minä latinaa ymmärrä…
Kas, ei ollutkaan "latinaa", oli selvillä vanhanaikaisilla kirjaimilla:
"Rakkaus on Jumalasta."
Maija-Leena pyyhkieli silmiänsä.
— Onhan se ihmeellistä, jos Jumala tosiaan rakastaa tämmöistä vanhaa ihmistä kuin minä. Jumala siunatkoon rouvaa ja Allia… He ovat hyviä minulle, vaikka minä vaan olen tiellä, syömässä heidän ruokaansa. Mitähän se Alli ajatteli, kun osti tämän kortin? Sillä rahalla hän olisi saanut mantelitortun, kaksikin.
Vanhus muisti, miten hän oli säälitellyt ja hellitellyt Allia — monta vuotta sitte — kerran, kun pikku tytöltä täytyi vetää hammas. "Älä itke, älä pelkää", hän oli sanonut. "Sinä saat minulta mitä vaan tahdot, kun tulet tohtorilta kotiin. Mitä sinä tahtoisit?" Ja Alli oli empimättä vastannut: "Mantelitortun."
Niin, niin, siitä oli pitkä aika. Ei hän varmaan enää muistanutkaan torttuja, Alli parka. Rouva oli jäänyt leskeksi ja ansaitsi niukan eläkkeen lisiä puhtaaksikirjoituksella; mistä olisi tyttö herkkuihin tottunut? Eikä hän pyytänyt koristeitakaan eikä nuorten huveja, jotka kaikki maksavat rahaa. Hän halusi vain lukea ja soittaa. Lukea hän saikin kyllä, liikaakin. Maija-Leenan tuli monta kertaa surku tyttöä, jota valvotettiin opettajakoulun läksyillä — tai jatko-opiston, mikä se lie ollut nimeltään. Mutta soittamisesta tuli loppu, kun rouva otti vain kamarin ja kyökin eikä enää pitänyt musiikkiopistolaisia täysihoidossa. Kovasti se niitten kilkutus olikin kiusaksi käynyt. Toista oli tämän Allin soitto, kaunista ja rauhallista, pelkkiä lauluja ja virsiä ja muuta samanlaista. Sitä Maija-Leenakin mielikseen oli kuunnellut, kunnes piano vietiin pois opistolaisten mukana.
Hellalta kuului pieniä pihahduksia, sitte kovaa kohinaa.
— No jopa nyt — kahvi kiehuu yli! Maija-Leena kiirehti siirtämään pannun syrjään ja pyyhkieli nokea pois.
— Seljetköön tuossa, katselen korttia sillävälin.
"Maija-Leena Kontti." — Kontti on ruma nimi, vaikka se olikin kotitaloni. Minä olen sen sanonut Allille monta kertaa. Kielikelloa sanotaan kontinkantajaksi. Minä olen Juhantytär.