Vielä vähemmin hän harkitsi ja ymmärsi, kuinka arkinen todellisuus hänen ympärillänsä muuttumistaan muuttui rikkaaksi ja ihmeelliseksi. Mutta hän kertoi sen viulullensa, ja viulu soitti sen ilmoille. Se soitti runoutta, joka on kotoisin valosta ja pimennosta ja luo lohtua ja valaa ymmärtämystä elämän murheisiin, ja se soitti todellisuutta, joka on kirkastunut kaikkiasyleileväksi rakkauden runoudeksi.
Näin tuli tytöstä suuri taiteilija.
1916.
Muuan esikaupunkilaisperhe
He asuivat vastapäätä opettajattaren asuntoa, esikaupunkitien varrella. Tupa oli matala ja näytti luhistuvalta. Yhtä harmaa se oli ulkoa kuin sisältä. Kun neiti Nurmi pistäytyi sinne Ahosta kysymään, teki hänen mieli samalla kysyä Ahoskalta, oliko lattia jo niin pinttynyt likaan, ettei sitä valkoisemmaksi saanut. Mutta hän vaikeni, sillä hän oli vieras, vasta äsken muuttanut paikkakunnalle. Sen sijaan vaimo puheli ja neiti vastasi.
— Ahonen ei ole kotona, mutta jos odotatte, niin hän tulee pian. Hän meni jauhoja jonottamaan.
— Ehkä jonossa kestää kauvan seisoa.
— Kestäähän, kyllä. Mutta hän meni jo tunti sitte. Täytyy mennä, vaikka saa vaan semmoisia tikkuisia kaurajauhoja. Elukkain ruokaa.
— Minä olen kuullut, että saadaan puoleksi ruisjauhoja.
— Niin, puoleksi, olemme mekin sen verran saaneet. Mitä siitä riittää?
Yksi kaakku jokaiselle. Tuota lasta minun on enimmän surku.