Kaksi uhria
He kaksi polvistuivat yhtaikaa alttarikehän ääreen hiljaisena lauvantai-iltana, toisten samanikäisten nuorten parvessa, rakkaittensa ympäröiminä. Kaikilla heillä oli juhlahetki, noilla vakavilla nuorilla pojilla ja valkopukuisilla, hartauteen vaipuneilla tytöillä. Mutta näiden molempien kohta oli erikoinen. Vilho Tuokko ja Arvi Aunio olivat sotaan lähtijöitä.
Molempien äidit istuivat vierekkäin. Vilhon äiti oli leski ja poika hänen ainokaisensa. Arvin isä oli jo rintamalla. Veljiä hänellä ei ollut, mutta nuoremmat sisaret istuivat äidin mukana kirkossa. — He ovat ensimmäiset tästä parvesta, — ajatteli Vilhon äiti. — Heidän esimerkkinsä on vetävä nuo toiset jäljessä. Vilho ja Arvi ylihuomenna, muut ehkä jo ennen kuin viikko on ummessa. Ainokaiseni annan, pikku Pulmun, joka nyt on nuori mies. Oi Jumalani, sinä tiedät, että se ei ole helppoa. Raskaan, raskaan uhrin isänmaa minulta ottaa, enkä minä voi kieltää. Surussani iloitsen. Hän on niin ylevä ja kaunis alttiudessansa, minun Pulmuni, oma puhdas, herttainen lapseni. Jumalan käsiin jätän hänet.
Arvin äiti itki. — Mieheni ja poikani, molemmat kadotan. Herra Jumalani, kuinka minä sen kestän? Poika on rauhallinen kuin lähtisi tavalliseen työhön. "Äiti", hän sanoi tänä aamuna, "entä sitte jos kaadun? Samantekevää, palvelenko maatani ja Jumalaani elämällä vai kuolemalla". Niin nöyränä hän painaa päänsä rukoukseen tuolla alttarin edessä. Pappi hänestä tulisi, jos saisi elää, niin hän itse on aikonut. Jumala, säästä, säästä hänen nuori elämänsä! Sinähän voit sen tehdä.
Urut soivat hiljaa, juhlallisesti. Laulu humajaa kirkossa. "Sun haltuus, rakas Isäni…"
Vilhonkin äiti puhkee kyyneliin.
* * * * *
Maanantaiaamuna he seisoivat valmiina varustuksissaan. Oli lämpimät puvut, oli aseet ja eväät. Arvi oli ottanut raamatun selkäreppuunsa, ja Vilhollekin äiti oli sen pannut mukaan.
Viimeinen suudelma, viimeiset jäähyväiset.
Nuoret toverit saattoivat pitkän matkaa. Pojat innostuivat ja lupasivat seurata, aivan niinkuin Vilhon äiti oli luullutkin. Olivat jo tytötkin täynnä intoa. He päättivät keskenänsä, että tästedes ompelukoneet ja sukkapuikot eivät jouda lepäämään.