Kevätyö on kaunis.
— Avatkaa ikkunat, avatkaa parvekkeen ovi! — soi huuto sisältä. Kohta kajahtaa kevättä ylistävä intoisa laulu, kiirien kauvas puiston pimentoihin.
— Kevään malja! Kevätyö on kylmä.
Poistuva toveri tiukentaa päällystakkiansa ja astuu kiireisemmin. Mutta parvekkeella Toivo seisoo toisten piirissä paljain päin, pitelee vasemmalla kädellänsä kaiteesta kiinni ja oikealla huitoo laulun tahtia.
Silloin juodaan Toivonkin malja, hänen, joka on kaikista nuorin ja kaikista innokkain…
* * * * *
Hän tuotiin asuntoonsa vasta aamuyöstä. Monta tuntia hän sitte lepäsi horroksissa, kunnes vihdoin heräsi vihlovaan pistokseen.
— Minä olen kipeä, — valitti hän ruokarouvalle, pääsemättä ylös vuoteeltansa.
— Niin, kyllä ne kivut tiedetään, — mutisi rouva äkeissänsä. —
Niihin ei tohtoria tarvita.
Toisena päivänä kuitenkin tarvittiin. Yöllinen vilustuminen oli tuottanut ankaran keuhkokuumeen.