KESÄTOVERIT
Meren säveliä
Kirj.
HILJA HAAHTI
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1905.
I
Vettä, vettä, vettä loppumattomiin asti! Se välkkyy ja kimaltelee kuin kulta, se lepää tasapintana aavikon lailla, uneksivana ilta-auringon loisteessa. Saaret ahtavat sen tuon tuostakin kaitaiseksi valotieksi, mutta se laajenee jälleen, ojentautuu joka suunnalle ja kurottaiksen kaukaisuutta kohti, kunnes unelmissaan syleilee äärettömän avaruuden rantaa, sulaen pilvien hehkuun.
Saaret, te kääpiöt — mitä voittekaan jättiläiselle? Mitä voitte sen nukkuessakaan?
Vastaukseksi ne terhakkoina kohottavat harmaita kallioharjojansa. — Samaa me voimme kuin merikin meitä vastaan! Taistella, puolustautua, varjella vapauttamme. Olemme tasaväkiset. Kunnia meille! Kääpiö ja jättiläinen — oikein sanoit. Ja kääpiö kuitenkin kestää, ylivoiman alle sortumatta.
Mutta kova on taistelu ollut. Sileiksi huuhdotut kivet kertovat siitä. Samoin männyt kallioilla. Ne ovat kuin hartevia tanakoita sotaurhoja; tuuli niitä tuivertaa, vaan ei taita. On sellaisiakin, jotka ovat käppyröihin taipuneet, ja toisia, joiden on täytynyt kiertyä kiven povelle viheriäiseksi havumatoksi, minkä keskeltä tynkä turhaan pyrkii korkeammalle. Ei onnistu. Tuuli painaa alas jälleen, ja meren suolaiset pisarat ilkamoiden pirskuvat lannistetun yrittelijän päälle. Yksi vaipuu, toiset nousevat. Vaan kalliosaari kantaa niitä kaikkia, tyynenä, uljaana, järkähtämättömänä.