VIII
Einar von Stern oli heti Mailisin palattua Helsingistä kirjoittanut New-Castleen, pyytäen viranomaisia tarkastamaan "Pilvi" nimistä kuunariparkkia sen saapuessa, ottamaan selkoa, oliko siinä mukana ylioppilas Aarre von Stern, pidättämään hänet kaikessa hiljaisuudessa ja kohta sähköttämään isälle. Kööpenhaminan leimalla varustettu kirje saattoi paronin ymmälle, sillä paronitar ja Valio eivät poikkeamisesta mitään tietäneet; mutta sitten hän sähkötti sinne samalla tavalla kysyen "Pilveä" ja poikaansa. Saapui vastaus, että mainittu laiva oli satamassa käynyt, mutta jatkanut matkaa propsilastissa New-Castleen. Se oli hyvä sanoma. Varmaan he olivat oikeilla jäljillä Aarteen suhteen ja saattoivat pian odottaa varmoja tietoja.
He aikoivat viipyä saaristossa, kunnes saisivat toivomansa varmuuden Aarteesta. Tänne tosin oli postin ja sähkösanomain saanti hankalampi; mutta paroni ja paronitar eivät kumpikaan nyt halunneet nähdä helsinkiläistä tuttavapiiriä, joka aina oli valmis kyselemään ja huhuamaan. Jos Aarre tavattiin New-Castlessa, aikoivat he yhdessä matkustaa sinne noutamaan hänet takaisin. Einar oli heltynyt, ja Mailis luotti rakkautensa voittoon. He päättivät myöntyä Aarteen merimiesunelmiin ja hankkia hänelle paikan taattuun laivaan, siinä toivossa että kaikki lopulta oli kääntyvä hyväksi, kun he ymmärsivät ja tunnustivat hänen halunsa ja taipumuksensa. Mailis tahtoi haudata pelkonsa ja kaipuunsa, Einar toivonsa nähdä hänet ylhäisenä virkamiehenä, joka kyllä sen ohessa huvikseen olisi saanut ohjailla kauniita kilpa-aluksia. Suuriin uhrauksiin hänkin oli valmis poikansa tähden, joka oli kallis heille molemmille.
Mutta sitten oli jäljellä vaikein pulma: Laine.
Paroni oli paljon häntä katsellut, kun hän oli Valkamassa. Hän oli kaunis tyttö ja harvinaisen miellyttävä. Vahinko, että hän oli vain kalastajatyttö. Paras ratkaisu olisi epäilemättä, jos hän talven kuluessa joutuisi jonkun vertaisensa vaimoksi — ja sopivia ehdokkaita kyllä saattoi rahalla hankkia — mutta suostuisiko siihen sellainen ihmeellinen tyttö, joka vastasi kieltävästi nuoren paroninkin kosintaan?
Paronitar teki työtä ylhäällä "maalauskammiossa", ja paroni istui hänen luonansa, kertoen tuumiaan. Ne loukkasivat Mailista syvästi: — Kuinka vähän sinä tunnet kansaa, kuinka alentavia sinun ajatuksesi ovat! Etkö luule, että jaloluonteisen kalastajatytön tunteet ovat yhtä koskemattomat ja pyhät kuin sinun ja minun?
— Niin, sanoi Einar surullisesti hymyillen, kun samassa Sirkku henkäyksen tavoin hulmahti sisälle, vaaleanvihreässä puvussa kuin lammen kaisla, — kyllä minä paremmin ymmärrän sellaista keijukaista kuin tämä. Eikö niin, tyttöseni?
— Mitä, setä kulta? En kuullut, mistä te puhuitte.
— Eipä sillä väliäkään. Paroni vaihtoi keskusteluainetta. — Pikku perhonen, mistä sinä tänne lensit? Tule tänne viereeni, tule kertomaan, mitä puuhailet. Ehkä sinun jo on ikävä?
— Aioin pyytää tädin luonnoskirjaa katsellakseni. Kyllä se on totta, setä, aika käy pitkäksi, kun ei Valiota kuulu. Onko se mikään ihme?