— Niin, hänen, josta kerran sanoin sinulle muutaman sanan. Luulit silloin tuntevasi hänen valokuvansa —
— Se on enolla. Aimo, minä tiedän kaikki. Hän oli enon morsian.
— Paavo on kertonut —?
— On. Se oli haikea tarina. Minun on syvästi sääli heitä molempia…
Aimo tunsi tukilautojen vajoavan jalkojensa alta. Helmi tietää! Mitä siis nämä rivit enää hyödyttävät?
Niiden täytyy hyödyttää! Lilja itse puhuu toisin kielin kuin Paavali Kotka. Jumala on paneva voiman näihin sanoihin. Ah Jumala, pane se voima! Auta, auta — pelasta ristiverkosta nuori kotka, joka nääntyy!
— Niin, tahdotko lukea nämä lehdet?
— Oi kiitos, Aimo… Se on niin suuri rakkauden osotus — suuri luottamus, tarkoitan — minua aivan värisyttää…
— Hyvää yötä, Helmi. Ole nyt vahva! Sinähän tiedät… sinä sanoit itse, että Jumala auttaa …
— — —