Yön hiljaisuudessa, monien palvelusten lomassa, kutsujen ja käskyjen keskeyttämänä Helmi luki. Hän kulki kuin unessa, ympärillä toinen maailma, sisäisessä näkemyksessä toinen.
Soi — soi — taas lakkaamattomia säveleitä… Ken voisi kertoa, mitä ne soivat?
— — —
" Sydämeni kirja."
Mitä minä nyt tähän kirjoittaisin? Sydämeni on levoton, oikkuisa, surullinen ja onnellinen. Yhtaikaa paistaa päivä, sataa ja tuulee. Minun täytyy kirjoittaa! Tämä vihkonen ei kielittele, — eihän?
Oikeastaan arvelen, että minun tulisi kirjoittaa siitä, siitä uudesta, suuresta ja ihmeellisestä, joka nyt täyttää koko olentoni. Mutta Herrani, sinähän tiedät sen, ja minäkin tiedän. Eikä se tuota minulle rauhattomuutta, sehän juuri on minun rauhani. Se on syvää ja kirkasta niinkuin ihana meri. En tiedä kuinka se tapahtui. Melkein kuin lapsi illalla pimeässä pelkää, ristii kätensä ja nukkuu rukoukseen — ja kas, yö kuluu niin äkkiä, että jo samassa, kun silmänsä avaa, onkin aamu ja kirkas auringonpaiste…
En osaa siitä kertoa enkä uskalla. Tuntuu kuin pistäisin käteni kirkkaaseen veteen, sekottaisin pohjan ja samentaisin sen taitamattomuudellani. En ole siitä kenenkään kanssa puhunut, en hänenkään, jolta vielä elävämmin kuin omalta, rakkaalta äidiltäni opin pimeätä pelkäämään ja panemaan käteni ristiin… Kaikkein vähimmän hänen kanssansa! Oi kuinka minun on ihmeellinen olla. Luulen kuulleeni joskus, että merenkin vesi voi syvyyksissä olla ihan tyyni, vaikka pinta kuohuu ja kuplailee. Minullakin on sydämeni syvyydessä taivas, mutta pinnalla kaikki ne levottomat tunteet, joiden nostajana on hän, hän, hän!
Mä toivon enkä toivo, en tiedä mitä tahtoisin, mä vuoroin häntä pelkään, ja lemmin kuitenkin. Mä kuljen häntä kartellen ja vuotan häntä kaihoten… Oi sydän, sydän nuori, sua käsittäisi ken?
Olin lapsi vielä, ehkä kahdentoista tai neljäntoista vuotias, kun luin sadun paimentytöstä ja kultakutri ritarista, joka tuli kuten keväinen säde kukkasen luo ja nouti hänet armaaksensa. Silloin minä Lehtolan kalliolla istuin ja haaveilin…
Mä istuin rannan paadella armaasta unelmoiden, näin sinisilmät kaunihit ja kiillon kiharoiden…