Kotka ei puhunut enää mitään. Hän makasi kotvan ihan liikkumattomana.
Äkkiä hän syöksähti istumaan.
— Helmi, en minä sinua murhannut! Joku pelasti sinun.
— Jumala pelasti minut ja pelastaa sinut myös, — sanoi Helmi syvästi liikutettuna. Hän silitteli hiljaa enon otsaa, kostutti pyyhkeellä ja sai hänet viihtymään.
Sitte hän meni keskustelemaan Riitta tädin kanssa. Tarvittiin lääkäriä, se oli selvää.
— Täti, lääkäri tulee kutsumattamme. Aimo Lehtinen on kohta täällä.
— Aimo Lehtinen? Mitä ne nuoret kokelaat ymmärtävät, nouda oikea tohtori. Mitä Lehtinen täältä hakee?
Helmi syleili vanhaa tätiä.
— Kiitos hoidosta ja hoivasta monina pitkinä vuosina! Nyt tulee se, joka vie omaksensa teidän tyttönne… se joka saa kaikki ne kaakut ja sukat, joita minä teiltä opin valmistamaan. Kyllä teillä vaivaa oli, mutta Aimo siitä teitä kiittää, ja minä myös, täti, oikein koko sydämestäni…
— Mitä, mitä sinä puhut? Oletko sinä morsian? No kaikkia pitää kuulla! — Täti päivitteli päivittelemistään. — Vai lääkärille sinä! Sitäkö se äkkinäinen sairashuoneeseen meno merkitsi? Ja nyt taas pois tuleminen. No vihdoinkin minä ymmärrän —