Silmä selvänä, mieli varmana hän riisuutui, sammutti lampun ja painui rukoukseen.
IV.
Helmin ystävät.
Seuraavan päivän iltapuolella Helmi pujahti omasta asunnostansa talon pihalle ja siitä ylös toisia portaita, neljänteen kerrokseen asti.
— Terve, Helmi!
— No siinäpä sinä olet!
Nuori valkotukkainen mies ja ilosilmäinen, punaposkinen rouva ottivat hänet eteisessä vastaan. Maisteri Arvi Toivio, viransijainen luonnontieteen opettaja, ja hänen pikku vaimonsa Hertta.
— Me olemme juuri paistaneet lättyjä, kuuleppas! Tulit parahiksi. Nyt puuttuu vain Aimo. Hänet kutsuttiin jo kolmanteen umpisuolen leikkaukseen tänäpäivänä.
— Älä tuki korviasi, älä hirmustu, Helmi! Mitä jos sinun joskus pitäisi olla semmoisessa mukana? — Arvi Toivion ääni oli veitikkamainen, leikillä kiusoitteleva. — Joutuisit sairaanhoitajaksi, kuinkas sitte?
— En ikinä! — Helmi heitti huivin hartioiltansa ja astui Hertan kanssa käsikkäin kodikkaaseen ruokasaliin, joka samalla oli vastaanottohuoneena. — Minä en tiedä mitään niin kauheata. Toivon, että kelpaan edes epäsoitannollisten lasten harjoitusmestariksi, ellen muuhun.