— Pian… minä… pääsen…
— Jumalan rauha teille! Hyvä on nukkua Jeesuksen haavojen turviin. Te olette kilvoitellut hyvän kilvoituksen.
Lekottava katse selveni ja kirkastui.
— Kiitos…
Huoneen läpi astui kiireisin askelin nuori mies. Hän tuli vastakkaiselta puolelta, eikä hänellä ollut valkoista mekkoa yllänsä. Ei nyt ollutkaan lääkäreitten käyntiaika. Sentähden Helmi aivan säpsähti, nähdessään että se oli Aimo. Hän tuli suoraan sen vuoteen luo, jonka ääressä Kotka ja Helmi olivat.
Tuntui ihmeelliseltä tavata täällä. Aimokin näytti hämmästyvän. Sairasasioista he eivät yleensä olleet edes keskustelleet. Aimo tiesi, kuinka vaikeata kaikki sellainen oli Helmille.
— Sinä, Helmi…
Kättä ojentaessaan hän huomasi Paavali Kotkan sairaan pääpuolessa. Aimon kasvoihin tuli jäykkä ilme, hän teki nopean kumarruksen, viittasi kädellään hiukan poispäin, käännähti ympäri ja kumartui sairaan puoleen.
Helmi olisi tahtonut esitellä enonsa, mutta ymmärsi, että sairaan tila vaati lääkärin koko huomion.
— Lapseni… näkisin…