— Wagner oli tämän maailman ihminen, jonka jumala oli taide. Luuletko sinä, että taide voi käännyttää syntisen ja pelastaa sielun helvetin pauloista?
— En… Mutta kiroukset hiljenivät, mies on saanut levon, — yritti Helmi puolustaa.
— Niin, Helmi, uneen voit tuudittaa sillä soitolla, mutta sielua et kykene auttamaan. Ei se kurja mies parka mitään saanut omalletunnollensa.
— Eihän hän olisi mitään ymmärtänytkään! Päihtynyt hän oli.
Kotka oli vaiti hetken.
— Ehkä olet oikeassa miehen suhteen. Jumala on antava minulle tilaisuuden puhua hänen kanssansa, kun hän herää. Mutta sinulle, Helmi, minun myöskin täytyy sanoa sana. Kaikki tai ei mitään! Jos tahdot olla Herrasi oma, on hänellä kokonainen oikeus sinuun.
— Mitä tarkoitat, eno?
— Hän on sentähden puolestasi kuollut, että et eläisi itsellesi, vaan hänelle. Onko sinulla rohkeutta siihen?
— Millä minä olen hänet kieltänyt?
— "Sinä päivänä hän sanoo niille, jotka hänen vasemmalla puolellansa ovat: minä isosin, ettekä minua ruokkineet, minä janosin, ettekä minua juottaneet, olin sairas ja vankina, ettekä —"